Lihamylly-VarTa 5-0 (1-0, 1-0, 3-0)
PELIRAPORTTI:
Myllyttäret matkasivat lauantaina Iisalmeen. Kauden neljännessä turnauksessa vastustajinamme olivat Varkauden Tarmo ja Joroisten Jyske, joista molemmat olimme jo voittaneet kertaalleen tällä kaudella. Asetelma otteluihin oli mielenkiintoinen, sillä edellisen viikon pelit Pieksämäellä olivat menneet joukkueelta täysin pieleen, ja nyt tarkoituksenamme oli palata takaisin omalle tasollemme. Vaikka vastustajat olivat ennakolta meitä heikompia, lähdimme viime viikonlopun virheistä oppineena pelaamaan sarjapisteistä erittäin nöyrällä asenteella.
Otteluun VarTaa vastaan lähdimme uudistuneella kokoonpanolla, jonka mielenkiintoisimpia muutoksia olivat tavallisesti oikeana laitahyökkääjänä pelaavan Jessin siirtäminen ykköskentän toiseksi puolustajaksi sekä Johannan nostaminen ykköskentän sentteriksi. Muutokset näyttivät tuovan peliimme uutta virtaa, ja ottelu olikin alusta loppuun meidän hallussamme. Numeroiden valossa kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia, mutta tosiasiassa VarTa ei saanut luotua koko ottelussa montaakaan kunnollista maalintekopaikkaa, ja toisaalta taas meidän pelimme pyöri hyvin pallon liikkuessa pelaajalta toiselle erittäin hienosti. Rehellisesti sanoen pelasimme välillä parempaa salibandya kuin yhdessäkään kauden aiemmassa ottelussamme. Kahden ensimmäisen erän jälkeen taululla olivat meidän 2-0 johtolukemat ja kolmannessa erässä teimme vielä nopeassa tahdissa kolme maalia lisää, joista kaksi tosin vastustajan maalivahdin hyvällä avustuksella. Lihamyllyn parhaana pelaajana ottelussa palkittiin Sande.
Ottelun jälkeen koko joukkue oli erittäin hyvillä mielin, sillä pystyimme näyttämään, ettemme todellakaan ole niin huonoja mitä viikontakainen sekoilu antoi olettaa. Myös uudet ketjut toimivat todella hyvin, ja niillä jatkettiin JorJy-ottelussakin.
TILASTOT:
1. ERÄ:
11.22 Marika Laakkonen (Sanna Rahunen) 1-0
2. ERÄ:
18.15 Rahunen (Laakkonen) 2-0
Rangaistukset: Hanna Holopainen (VarTa), syy: väärä etäisyys
3. ERÄ:
32.34 Oma maali 3-0
34.25 Elli Kauppinen (Päivi Bruun) 4-0
36.16 Terhi Vartiainen (Anni Nakari) 5-0
Rangaistukset: Eeva Viemerö (VarTa), syy: maasta pelaaminen
MAALIVAHDIT:
VarTa: Johanna Korhonen
Lihamylly: Anna Kettunen
TUOMARIT: Jani Kumpulainen ja Roope Rytkönen