KSS I – Lihamylly 6-0 (0-0, 3-0, 3-0)
PELIRAPORTTI:
Myllyttärien kevätkauden ensimmäinen turnaus pelattiin Joroisissa, jossa vastustajat olivat kovimmat mahdolliset eli sarjakärki KSS I ja sarjakakkonen Ulma Iisalmesta. Jo etukäteen tiedettiin, että jos pisteitä aiottaisiin peleistä saada, kaiken pitäisi mennä aivan nappiin, ja onneakin tarvittaisiin. Lähdimme kuitenkin otteluihin luottavaisin mielin, tarkoituksena pelata hyvää viisikkopeliä tarkasti puolustaen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin panostaen.
KSS tuli otteluun täynnä voitontahtoa tappioon päättyneen Suomen Cupin pikkufinaalin jälkeen, ja jo ottelun alusta oli selvää, kumpi joukkue tulisi peliä hallitsemaan. Myllyttäret joutuivat heti puolustuskannalle KSS:n kuskatessa palloa tehokkaasti meidän kenttäpuoliskollemme. Pelissä olikin koko ajan hieman viivytystaistelun tuntua, kun yritimme estää KSS:n maalinteon ja kun toisaalta omia hyökkäyksiä emme saaneet rakennettua millään. Ensimmäinen erä pelattiin kuitenkin maaleitta, ja oma puolustuspelimme toimi hyvin. Toinen erä alkoi sitten ikävästi, kun KSS pääsi heti alussa iskemään johtomaalin. Tämä toi paineita meidän peliin, sillä meidänkin oli nyt oikeasti saatava jotain järkeä hyökkäyspään kuvioihin. Järkeä ei kuitenkaan löytynyt, ja KSS iski nopeassa tahdissa vielä kaksi maalia lisää. Pelin kääntämiseen meidän eduksi olisi tarvittu jo pientä ihmettä, mutta on myönnettävä, että meillä ei ollut pelin voittamiseen mitään edellytyksiä. Kolmannessa erässä KSS kaunisteli vielä numeroita niin, että ottelun lopputulokseksi saatiin 6-0 Kissoille.
KSS on selkeästi tällä kaudella ollut tämän sarjan paras joukkue ja huiman askeleen edellä meitä. Mahdollisuuden maalien tekoon ja voittoon olisi tarjonnut nopea pallon liikuttaminen ja hyvä syöttelypeli mutta tällä hetkellä meidän joukkue ei pysty sellaista toteuttamaan. Ei KSS-peli meiltä mitenkään erityisen huono ollut, välillä kentällä oli jopa sellainen olo, että mitään ei olisi osannut paremmin tehdä, mutta silti vastustaja vaan sai pyöritettyä peliä. Toisaalta KSS:n peliä katsellessa itsekin tajusi, mihin hyvällä ja tavoitteellisella treenaamisella voi päästä, myös meidän joukkue.
TILASTOT:
1.ERÄ:
-
2. ERÄ:
18.28 Jenni Kauhanen (Miina Leussu) 1-0
21.37 Niina Pitkänen (Katja Parviainen) 2-0
24.40 Kauhanen (Minna Pitkänen) 3-0
3. ERÄ:
30.07 Leussu (Kauhanen) 4-0
30.26 Maija Vaittinen (Parviainen) 5-0
44.49 Heli Kietäväinen (Tanja Kamaja) 6-0
MAALIVAHDIT:
KSS I: Marjaana Rautpalo
Lihamylly: Niina Havukainen
TUOMARIT: Juha Juntunen ja Jukka Vesikko