Lihamylly – Pisaba 3-3 (0-1, 0-2, 3-0)
PELIRAPORTTI:
Myllyttäret matkasivat lauantaina kauden viimeiseen turnaukseen Kuopion Studentialle. Vastustajiksi peleissä saatiin Pisaba ja KSS II, joista molemmat olivat pelanneet hyvän kevätkauden. Otteluista oli odotettavissa tasaväkisiä, ja halusimme ehdottomasti ottaa niistä pisteitä, sillä pistetilimme oli joulun jälkeen vielä avaamatta.
Ottelu alkoi meiltä enemmän kuin nihkeästi. En tiedä jännittikö meitä tavallista enemmän vai toiko ennakkosuosikin asema paineita, mutta pelin alku oli karmeaa katsottavaa. Vauhti ei ollut juuri kävelyä kovempaa, ja meidän hallinnasta huolimatta emme saaneet maaleja aikaiseksi – toisin kuin Pisaba, joka johti peliä toisen erän alussa jo 0-3. Kolmen maalin tappioasemakaan ei herättänyt meitä millään tavalla, vaan jatkoimme samalla tavalla, eli pelasimme kaksinkamppailut lepsusti, syötimme huolimattomasti emmekä liikkuneet kentällä riittävän aktiivisesti. Täyskäännös tapahtui vasta ajassa 41.15, jolloin Sande laukoi meidän ensimmäisen maalin. Samassa ajassa otimme aikalisän ja siirryimme vain yhden kentän käyttöön. Muutos toi peliimme aivan uutta raivoa ja vain vajaa puoli minuuttia ensimmäisestä maalista Sande kavensi pelin jo tilanteeseen 2-3. Seuraava pari minuuttia oli armotonta pyöritystä Pisaban puolustusalueella, ja sen kruunasi ajassa 44.46, kukapa muu kuin Sande, laukomalla pelin tasoihin.
Ottelun loppu osoitti sen, että jos olisimme pelanneet alusta asti kunnolla, kaksi sarjapistettä olisi ollut helposti saavutettavissa, mutta omaa hölmöyttämme jäimme vain tasapeliin. Kolmannen erän loppu oli meiltä kuitenkin huikea taistelu. Kauden aiemmissa peleissä olemme aina tappioasemassa hiukan hyytyneet, mutta nyt saimme kerrankin loistavan taisteluhengen päälle ja runttasimme pelin väkisin tasoihin. Ottelun loppu jääkin varmasti mieleen yhtenä kauden hienoimmista jutuista.
TILASTOT:
1. ERÄ:
3.17 Miia Simonen (Pirkko Takkinen) 0-1
2. ERÄ:
19.59 Serena Paasivuori (Mirva Tarkiainen) 0-2
22.42 Miia Immonen (Simonen) 0-3
3. ERÄ:
41.15 Sanna Rahunen (Elli Kauppinen) 1-3
41.44 Rahunen (Marika Laakkonen) 2-3
44.46 Rahunen (Laakkonen) 3-3
MAALIVAHDIT:
Pisaba: Asta Pönttinen
Lihamylly: Niina Havukainen
TUOMARIT: Jukka Vesikko ja Tiia-Riikka Antikainen