Seuraavat kotipelit:

16.1.2009:
II-divisioona
Lihamylly - KLC
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

30.1.2009:
II-divisioona
Lihamylly - E-KI
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

13.2.2009:
II-divisioona
Lihamylly - Pisaba
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

Lihamylly-KSS II 1-6 (1-1, 0-4, 0-1)

PELIRAPORTTI:

Kauden kolmas turnaus pelattiin Pieksämäellä, missä saimme vastaamme KSS:n ykkös- ja kakkosjoukkueen. Joukkueestamme puuttuivat Terhi ja Jenni, joten saimme otteluihin kaksi täyttä kentällistä ja yhden ylimääräisen hyökkääjän. Etukäteen otteluista oli odotettavissa tasaisia vääntöjä, sillä molemmat kissajoukkueet olivat avanneet kautensa hyvin – ennen Pieksämäen turnausta KSS:n ykkönen oli sarjataulukon kärjessä ilman tappioita ja kakkonenkin ainoastaan pisteen perässä meistä.

Ottelu alkoi meiltä hapuilevasti ja KSS siirtyi jo erän alkuhetkillä johtoon. Ennen erän loppua saimme ottelun vielä tasoihin, kun Jessi pääsi katkaisemaan maalivahdin avauksen ja syöttämään Marikalle, joka iski pallon rystyltä maaliin. Ensimmäisen erän jälkeen ajattelimme, että saisimme ottelun hallintaan ja käännettyä sen vielä voitoksi, mutta tällä kertaa kävikin täysin päinvastoin.

Heti toisen erän alussa aiemmissa turnauksissa tärkeässä roolissa ollut ykkössentterimme Nakki väänsi nilkkansa eikä pystynyt enää pelaamaan turnauksessa. Näin ollen siirryimme pelaamaan kahdella kentällisellä. Toisen erän alku oli muutenkin todella murheellinen, sillä Nakin loukkaantumisen lisäksi KSS iski viiden ensimmäisen minuutin aikana neljä maalia siirtyen 1-5 johtoon. Nopeasti syntyneet maalit sotkivat pelimme lopullisesti ja rehellisesti sanoen mistään ei tullut mitään niiden jälkeen. Pallollinen pelimme oli huonoa, syötöt eivät menneet omille eikä laukauksiakaan saatu aikaiseksi. Alakulo ja turhautuneisuus näkyi kaikkien kasvoilta eikä peli-ilosta ollut tietoakaan.

KSS teki vielä yhden maalin aivan kolmannen erän alkuun ja ottelu päättyi kuopiolaisten 1-6 voittoon. KSS ei välttämättä pelannut erityisen kaunista salibandya, mutta se pelasi joukkueena järkevästi eikä antanut meille minkäänlaisia mahdollisuuksia taistella ottelun voitosta, varsinkin kun oma peliesityksemme oli erittäin heikko. Toivottavasti tämä ottelu jää meidän huonoimmaksi tällä kaudella.

TILASTOT:
1. ERÄ:
4.21 Salla Willman(ei syöttäjää) 0-1
13.45 Marika Laakkonen (Jessi Häkämies) 1-1

2. ERÄ:
20.53 Willman (ei syöttäjää) 1-2
21.05 Maria Lahti (ei syöttäjää) 1-3
21.50 Willman (ei syöttäjää) 1-4
25.12 Inkeri Voutilainen (Iina Hämäläinen) 1-5

3. ERÄ:
30.46 Hämäläinen(Willman) 1-6

MAALIVAHDIT:
KSS II: Katri Pasanen
Lihamylly: Anna Kettunen

TUOMARIT: Kimmo Impiö ja Matias Viitasalo




Yhteistyössä mukana:






   ©2004 Lihamylly   |   Lihamylly ry, Raatekankaatie 12, 80100 Joensuu   | puh.0400 535 774   |        |   Design by