1.2.2008
PyU - Lihamylly 8-7 (2-3)(3-3)(3-1)
Ottelun pöytäkirja | Kuvia ottelusta (42 kuvaa) | Video ottelusta
Mylly lähti otteluun lievänä altavastaajana, mutta voittamisen halu oli korkea ja se näkyi koko ottelun ajan hyvänä taisteluna. PyU haki ottelusta vain voittoa, jotta heidän mahdollisuutensa nousupeleihin säilyisivät.
Mylly pyrki suoraviivaiseen peliin ja teräviin vastahyökkäyksiin. PyU:n peli perustui hitaissa hyökkäyksissä pitkiin kaaripalloihin, joista kotijoukkueen hyökkääjät onnistuivat luomaan lukuisia vaaratilanteita. Toki suurin osa heidän maaleistaan tuli terävistä vastahyökkäyksistä.
Lihamylly aloitti ottelussa maalien teon, kun Hannu Kotiranta iski pelin kolmannella peliminuutilla pallon ylivoimalla hyvän maskin takaa maaliin (Video, 0:36). Kotijoukkue tuli tasoihin todella nopeasta vapaalyönnistä, kun ottelua oli pelattu kymmenisen minuuttia. Mylly rankaisi kuitenkin minuutti edellisestä, kun Tony Hurme nousi oikeaa laitaa ja laittoi syötön keskelle tyhjään tilaan. Paikalle kirmasi ensimmäisenä Sammeli Kuisma ja hän iski pallon varmasti ohi PyU:n Mikko Pesosen (Video, 1:45).
PyU tuli kuitenkin nopeasti tasoihin, kun Juha-Pekka Pirhosen vippaus löysi maalin edessä olevan Mikko Variksen, joka ohjasi pallon suoraan ilmasta maaliin.
Tämän jälkeen kummallakin joukkueella oli useita maalintekopaikkoja, mutta molemmat maalivahdit torjuivat pallot taidolla ja miksei myös tuurillakin selvimmille vesille.
Ja juuri kun alkoi näyttää siltä, että seuraavaan erään lähdetään tasatilanteessa, niin Iivari Lestelä syöttää pallon vasempaan laitaan, josta Ilkka Pakarinen iskee pallon miltei puolesta kentästä puolivolleylla (muistaakseni) takatolpan juureen ohi hölmistyneen PyU:n puolustuksen. Tämä tapahtui ajassa 19.59.
Toisessa erässä tilanne alkoi näyttää Myllyn kannalta lupaavalta, kun Pertti Nurminen iski pallon maaliin Pekka Heikkisen syötöstä ajassa 25.44. PyU oli kuitenkin tehnyt toiseen erään taktisia muutoksia hyökkäyskuvioihinsa, joka sitten sekoitti Myllyn pelin melko hyvin. Kotijoukkue pääsi pyörittämään palloa ja juoksuttamaan Myllyn pelaajia ja maalintekopaikkoja ilmestyi melko tiuhaan. Ilman maalivahti Pasi Rouhiaisen hienoja torjuntoja tilanne olisi kääntynyt melko nopeasti PyU:n hyväksi, mutta toisin kävi, kun kesken kotijoukkueen painostuksen Miika Sillanpää pääsi nousemaan oikeaa laitaa ja pisti monen yllätykseksi hieman tavoistansa poiketen pallon etukulmasta sisään (Video, 5:12). Tämä ilmeisesti riitti maalissa olleelle Pesoselle, sillä jonkin ajan päästä sieltä löytyikin Hiltusen Jyrki.
PyU jatkoi maalista huolimatta painostustaan ja he pääsivätkin kaventamaan, kun Myllylle tuomitun kaksiminuuttisen alussa pallo pomppi monen pelaajan jaloista lopulta ohi Rouhiaisen. Tästä kotijoukkue sai lisää virtaa ja kahdessa minuutissa tilanne oli jo tasan, kun Sami Kettunen pääsi kaksi kertaa keskeltä iskemään ranteellaan tarkasti oikeaan yläkulmaan (Video, 5:22 & 5:31).
Mylly alkoi tämän jälkeen saamaa taas pelistä otetta ja lukuisten paikkojen jälkeen Pertti Nurminen onnistui iskemään pallon reboundista maaliin (Video, 6:00). Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty, joten Myllyn johdossa lähdettiin viimeiseen erään.
Kolmas erä oli täynnä Myllyn maalipaikkoja, mutta pallo saatiin vain kerran PyU:n maaliin. Kotijoukkue sitä vastoin käytti maalipaikkansa hyvin hyödykseen, kun ensin ajassa 47.19 Mikko Varis onnistui sutaisemaan pallon pienestä kulmasta maaliin vastahyökkäyksen päätteksi. Minuutti edellisen jälkeen PyU meni jo johtoon, kun kulmalyönnin jälkeen Antti Honkanen iski pallon millintarkasti vasempaan yläkulmaan (Video, 7:49).
Myllyn tuskaa lisäsi vielä ajassa 53.12 syntynyt vastaiskumaali, joka loppujen lopuksi meni maaliin myllyn puolustajan mailasta (Video, 8:35). Vierasjoukkue ei kuitenkaa luovuttanut taisteluitta, sillä neljä minuuttia ennen loppua Miika Sillanpää nousi röyhkeästi oikealta laidalta maalille ja pisti pallon varmasti maalin takakulmaan. Vaikka Mylly taisteli, niin valitettavasti ei enää maaleja nähty, vaikka hyviä maalintekopaikkojakin oli. Näin ollen PyU:lle tärkeät kaksi pistettä ja Myllylle kirvelevä 8-7 tappio.
|