8.2.2008
Lihamylly - LeBa-96 4-7 (0-3)(2-2)(2-2)
Ottelun pöytäkirja | Video ottelusta
Ottelun lähtökohdat olivat selkeät. LeBa lähti otteluun hakemaan voittoa, jotta se pääsisi testaamaan voimiaan nousukarsintaan. Myllyllä ei ollut ottelun suhteen paineita, sillä nousukarsintaan ei ollut enää mahdollisuuksia ja putoamiskarsintakin pitäisi olla pois laskuista. Vaikka kunniasta taisteltiin, niin kentällä näkyi selvästi, että vierasjoukkue halusi voittoa selvästi enemmän. Se näkyi tuloksessa.

Mylly lähti otteluun matalalla karvauksella ja kyttäsi teräviä vastaiskupaikkoja. LeBa yritti rakentaa peliään laitojen kautta pitkillä syötöillä ja onnistuikin tällä tavoin siirtämään paineen Myllyn kenttäpuoliskolle.
Ensimmäinen erä oli selkeästi LeBan, vaikka pääsi Myllykin muutamia kertoja vaarallisesti testaamaan vierasjoukkueen maalivahdin refleksejä. Hyvin tuntuivat toimivan.
Myllyn maalissa Pasi Rouhiainen taisteli minkä pystyi, mutta joutui antautumaan erässä kolmesti. Ensimmäinen maali tuli ylivoimalla, kun Rouhiaisen torjunnan jälkeen pallo päätti pomppia pienen tuurin avustuksella maaliin asti. Toista maalia ei tarvinnut pitkään odottaa, kun LeBan hyökkääjä nousi laidasta keskelle ja iski pallon maaliin kolmen Myllyn pelaajan estelyistä huolimatta. Kolmas maali tuli 2-1 vastyhyökkäyksen päätteeksi, terävällä rannelaukauksella.

Toisessä erässä Mylly oli parhaimmillaan ja onnistuikin kahdesti maalinteossa, vaikka useampaankin oli paikkoja. LeBa onnistui myös kaksi kertaa, muttei onnistunut luomaan niin paljoa paikkoja, kuin ensimmäisessä erässä. Tilanteet olivat kuitenkin vaarallisia molemmissa päädyissä, joten maalivahdit saivat olla koko ajan tarkkoina.
Tilanne alkoi näyttää jo melko pahalta, kun LeBa aloitti toisen erän maalinteon mennen 0-4 johtoon. Mylly ei kuitenkaan luovattanut, vaan ensin ensimmäisessä erässä valmentajana toiminut Juho Moilanen karvasi pallon ja iski maalin hienosti etuyläkulmaan.
Tämän jälkeen Pekka Heikkinen pääsi kiertämään maalia ja syötti maalin eteen unohtuneelle Pertti Nurmiselle, joka tälläsi pallon varmasti maaliin. Tästä kotijoukkue sai lisää virtaa ja pyrki kaventamaan peliä edelleen.
Maaleja ei kuitenkaan tullut ja LeBa pääsi juhlimaan maalia erän lopussa, kun maalin edestä saatu vapaalyönti siirrettiin vasemmalle, josta pallo löysi tiensä maaliin pienestä kulmasta.

Kolmas erä oli oli jälleen enemmän LeBan hallintaa, vaikka molemmat saivat erässä kaksi maalia. Erän tapahtumat ovat jo osittain jo häipyneet mielestä, joten mitään tarinoita niistä oikein pysty kertomaan. Lyhyesti: LeBa ratkaisi pelin lopullisesti kahdella nopealla vastahyökkäysmaalilla ja vaikka Mylly kavensi Jari Piispasen hienolla yksilösuorituksella ja Pertti Nurmisen alivoimamaalilla, niin silti LeBan voitto ei ollut missään vaiheessa ottelua vaarassa, vaan ottelun päätyttyä tulostaululla komeili lukemat 4-7.
(Ottelun tuomarikaksikko herätti paljon tunteita Myllyn vaihtoaitiossa monen ihmeellisen tuomion ansiosta, mutta
onhan noita ennenkin tullut vastaan, joten eipä siitä sen enempää.)
Parempi joukkue voitti.

|