Seuraavat kotipelit:

Kenties tulossa
...
Kenties ei
. . .

21.12.2007

Lihamylly - SBS Eno 7-8 (2-0)(2-4)(3-4)

Ottelun pöytäkirja | Kuvia ja videoita ei lisätä, koska materiaalia ei ole riittävästi

Ottelu oli numeroiden valossa tasaista vääntöä ja tällä kertaa Enon tehokkaampi viimeistely koitui Myllyn turmaksi.
Ensimmäinen erä oli selkeästi Myllyn hallintaa ja Enolla oli vaikeuksia saada peliä käyntiin. Enon pelaajat pystyttiin pitämään hyvin aisoissa, jolloin ei Myllyn maalilla kovin montaa vaarallista tilannetta nähty.Toisessa päässä sitä vastoin nähtiin kaksi maalia, kun Pertti Nurminen ja Hannu Kotiranta onnistuivat kertaalleen. Paikkoja olisi kyllä ollut useampaankin.

Toinen erä alkoi Myllyn kannalta mukavasti, kun ajassa 21.53 maalin takaa annettu syöttö kimpoili enolaisista omaan maaliin. Viisi minuuttia edellisestä ja Eno onnistui rikkomaan kuparisensa, kun pallo pomppi hetken Myllyn maalilla ja pienen sekamelskan jälkeen se lensi tarkasti tolpan kautta maaliin. Kavennus merkittiin omaksi maaliksi.

Minuutti edellisestä ja enolaisten ilmeet alkoivat kirkastua entisestään. Pelin yksi näkyvimmistä hahmoista, Enon maalivahti Jonne Pesonen avasi pallon keskeltä tavoitellen omaa pelaajaa. Myllyn epäonneksi pallo pomppi puolustavalta pelaajalta enolaiselle, joka iski maalin edestä pallon tarkasti takayläkulmaan.

Minuutti edellisestä ja taas tapahtui Myllyn päässä. Eno onnistui karvaamaan pallon Myllyn maalin takaa ja nopea siirto maalin eteen sinne rynnänneelle hyökkääjälle riitti tasoittamaan pelin 3-3:een.
Tämän jälkeen maaleja ei vähään aikaan nähty, kunnes ajassa 36.26 Eno meni ensimmäistä kertaa pelissä johtoon, kun pienen myllytyksen päätteeksi oikealta laidalta tullut veto yllätti tilanteessa myöhässä olleen Myllyn maalivahti Miika Voutilaisen. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä säikähtänyt, sillä vain puoli minuuttia Enon maalista Pasi Laitinen iski Pertti Nurmisen syötöstä pelin tasoihin 5-5:een. Tämä jäi toisen erän viimeiseksi maaliksi, joten odotettavissa oli jännittävä kolmas erä.



Kolmas erä alkoi vierasjoukkueen kannalta iloisesti, kun minuutin pelin jälkeen Matti Turunen iski maalin edestä poikittaissyötön taka-alanurkkaan ja Eno meni taas johtoon. Melko pian tämän jälkeen kuitenkin pelissä koettiin melkoista dramatiikkaa, kun Myllyn Juho Moilanen lähti nousemaan laitaa pitkin ylös ja Enon pelaaja tuli tilanteeseen hiukan liian myöhään. Tämän seurauksena Moilanen lensi vaarallisen näköisesti laidan päälle, mutta onneksi tilanteesta taidettiin selvitä pelkillä mustelmilla. Enon pelaajalle tilanteesta kuitenkin 5+20 ja punainen kortti.

Mylly pääsi siis pyörittämään ylivoimaansa viiden minuutin ajan ja kaikki näytti hyvältä, kun puoli minuuttia jäähyn alkamisesta Hannu Kotirannan kova maanuoliainen löysi pallon mentävän raon pelaajamassasta. Tasoitusta enempää Mylly ei kuitenkaan pystynyt tekemään ja juuri kun jäähy oli umpeutunut, niin Enon maalivahti Pesonen koppaa hyvästä sektorista ammutun laukauksen ja heittää pallon keskeltä läpi Eetu Eroselle, joka vippaa pallon ohi vastaantulleen Voutilaisen. Pallon pomppiessa maaliin tilanne muuttui 5-6:een.
Mylly jatkoi kuitenkin taistelua ja pari minuutin päästä pallo oli saatu jälleen Enon maaliin. Jari Piispasen maali Juho Moilasen syötöstä tasoitti jälleen ottelun.

Jotta ottelusta tulisi tarpeeksi haastava, niin vastustaja kannattaa aina päästää johtoon. Niin nytkin, sillä kun viisikymmentä minuuttia oli pelattu, niin pallo pomppi Myllyn maalin edessä, josta Tatu Erosen "ei niin hirvittävän kova, mutta tarkka" -laukaus löysi tiensä kotijoukkueen maalin yläkulmaan.
Myllyn pelaajat olivat kuitenkin taistelumielellä mukana, kun vain puoli minuuttia edellisestä ja Pasi Laitinen taisteli pelin jälleen tasoihin Pertti Nurmisen syötöstä. Valitettavasti kolme minuuttia tästä ja toisessa päässä nähtiin ottelun voittomaali. Enon vastahyökkäyksen päätteeksi pallo oli pomppimassa kohti kulmaa. Palloon pääsi ensimmäisenä Enon Matti Turunen ja moni ajatteli hänen ottavan vain pallon haltuunsa. Ratkaisu oli kuitenkin lyödä pallo pienestä kulmasta tolpan kautta maaliin terävällä puolivolleykääntölaukauksellaan.

Mylly yritti vielä raivoisasti saada ajoiksi tasoitusmaalia seuraavan kuuden minuutin ajan välillä ilman maalivahtiakin, mutta laukaukset jäivät joko kenttäpelaajiin tai Pesosen syliin. Näin ollen summerin soidessa enolaiset pääsivät juhlimaan railakkaasti 7-8 voittoaan.


 






   ©2004 Lihamylly   |   Lihamylly ry, Raatekankaatie 12, 80100 Joensuu   |            lihamylly[a]lihamylly.com          |   Design by
s