Seuraavat kotipelit:

16.1.2009:
II-divisioona
Lihamylly - KLC
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

30.1.2009:
II-divisioona
Lihamylly - E-KI
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

13.2.2009:
II-divisioona
Lihamylly - Pisaba
Kello 20.00
Intersport Liikuntakeskus

25.1.2008

Lihamylly - KSS II 7-0 (2-0)(1-0)(4-0)

Ottelun pöytäkirja | Video ottelusta


Ottelun lähtökohdat olivat selkeät. Kumpikin joukkue janosi voittoa. Lihamylly lähti katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkeaan ja vierailijat hakivat kauden toista voittoa.



Ottelu lähti käyntiin Myllyn hallinnalla. Pallo saatiin vietyä KSS:n päätyyn ja vastahyökkäysten ja pyöritysten päätteeksi myös vetojakin nähtiin. Vierailla oli sitä vastoin vaikeuksia löytää aukkoja Myllyn karvauksesta, jonka ansiosta ensimmäisessä erässä ei nähty kovin montaa vaarallista tilannetta Myllyn Pasi Rouhiaisen vartioimalla maalilla.

Mylly onnistui tekemään erässä kaksi maalia. Ensimmäinen maali nähtiin heti ottelun alussa, kun Ilari Havukainen pääsi lyömään vastahyökkäyksen päätteksi pomppivan pallon etukulmasta sisään. Toisen maalin ohjasi maalin edestä Jari Piispanen, Hannu Kotirannan oivasta esityöstä. Enemmänkin maaleja oli Myllylle tarjolla, mutta vieraiden maalissa torjunut Veli-Pekka Tiusanen piti joukkuettaan pystyssä näyttävillä torjunnoillaan. Tauolle kuitenkin Myllyn vankassa 2-0 johdossa.

Toisen erän ensimmäinen puolisko oli kauttaaltaan samanlaista peliä, kuin edellisessä erässä.
Mylly pyrki kovasti maalintekoon ja KSS yritti etsiä paikkoja vastahyökkäyksille.
Erän ainoa maali oli edellisen maalin toisinto. Tällä kertaa Pertti Nurminen tarjoili pallon maalin eteen Piispaselle ja tämä ohjasi pallon tyhjään maaliin.
Erän toisella puoliskolla myllyläisten ajatukset alkoivat hieman harhailla ja KSS pääsi pyörittämään palloa Myllyn päässä ja sai aikaan vaarallisia vastahyökkäyksiä. Myllyn maalissa oli kuitenkin muuri vastassa ja veto toisensa jälkeen pysähtyi Rouhiaisen käsiin. Ja jos veto ei Rouhiaiselle tarttunut, niin se johtui siitä, että pallo lensi ohi maalista.
Kolmanteen erään lähdettiin siis kotijoukkueen 3-0 johdosta ja tiedossa oli, että mitä tahansa voi vielä tapahtua.



Kolmas erä alkoi siitä mihin toinen jäi. KSS pystyi rakentamaan tilanteita yllättävän hyvin, mutta viimeistään Rouhiainen esti heidän aikeensa. Vieraitten hyökätessä pienoisella riskillä alkoi kentästä löytyä yhä enemmän tilaa Myllyn vastahyökkäyksille.
Erän maalitehtailun aloitti puolet ottelussa valmentajan roolissa pyörinyt Pekka Pirhonen. Hän iski pallon varmasti etukulmasta maaliin, kun vieraitten puolustajat eivät saaneet purettua palloa maalin edestä. Syötön tarjoili Miika Sillanpää.
Ottelun viides maali tuli vastahyökkäyksen päätteeksi, kun ottelun parhaisiin kuulunut Tony Hurme tarjoili poikittaissyötön keskelle viilettäneelle Pirhoselle, joka sijoitti pallon ranteella maaliin.
Kun ottelua oli pelaamatta viitisen minuuttia Jarkko Papunen pääsi nousemaan vasemmalta laidalta. Samalla hetkellä oli ikiliikkujana tunnettu Miika Sillanpää oli pysähtynyt yllättäen takatolpan viereen. Tämä sekoitti KSS:n puolustuksen täysin ja Papunen pystyi rauhassa syöttämään Sillanpäälle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin.
Tuskin oli kuuluttaja ehtinyt mainita edellisestä maalista, kun yhdeksän sekuntia edellisestä Hurme pääsi nousemaan laidalta keskialueen pallon riiston jälkeen ja iski pallon terävästi maalin. Yhtäkkiä tilanne oli siis 7-0.
Enempää ei maaleja nähty, vaikka paikkojakin oli muutamia. Tämä tarkoitti Myllyn voiton ohella sitä, että maalissa pelannut Pasi Rouhiainen pääsi nauttimaan ensimmäisestä 2-divisioonan nollapelistään.



Näistä tunnelmista on helppo lähteä sitten ensi viikon PyU -otteluun. Parannettavaa on ainakin joukkueitten edellisestä kohtaamisesta, jonka PyU voitti 1-6.


 






   ©2004 Lihamylly   |   Lihamylly ry, Raatekankaatie 12, 80100 Joensuu   |            lihamylly[a]lihamylly.com          |   Design by
s