Seuraavat kotipelit:

Kenties tulossa
...
Kenties ei
. . .

30.11.2007

Lihamylly-FBIPave 11-4 (2-1)(2-2)(7-1)

Ottelun pöytäkirja | Kuvia ottelusta (41 kuvaa) | Video ottelusta


Joukkueiden edellinen kohtaaminen kauden alussa päättyi Iisalmessa Myllyn 1-9 voittoon, mutta tiedossa oli, että vastassa oli kokeneempi ja hyvin nälkäinen vastustaja.
Tämä näkyi ottelun alussa, sillä FBIPave karvasi korkealta ja ahneesti, kun taas Mylly otti hieman passiivisemmin ja kyttäsi paikkoja vastahyökkäykseen.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 02.23, kun Myllyn maalissa pelannut Pasi Rouhiainen esti yksin maalin eteen livahtaneen vastustajan maalintekoyrityksen ja avasi laitaan Pertti Nurmiselle. Nurminen juoksi ohi vastustajan puolustajan, leikkasi maalille ja pisti pallon tarkasti takayläkulmaan.
Jatkossa molemmilla joukkueilla oli omat maalintekopaikkansa, mutta jos pallo ei mennyt ohi maalista, niin sen nappasivat hyvin pelanneet maalivahdit.
Ottelun toinen maali näki päivänvalon, kun vierasjoukkueen Janne Rautula pääsi kiertämään vastahyökkäyksen päätteeksi maalin eteen ja pisti pallon etualakulmasta maaliin. Tämä ei kuitenkaan jäänyt erän viimeiseksi maaliksi, sillä Jari Piispanen pääsi iskemään estelyistä huolimatta Miika Sillanpään ampuman irtopallon maaliin.

Toisessa erässä parivaljakko Piispanen-Sillanpää oli taas pahan teossa ja ajassa 24.15 Mylly siirtyi 3-1 johtoon. Minuutti tästä ja vierasjoukkue pääsi kaventamaan tilanteen, kun maalin eteen oli unohtunut vastustajan pelaaja ja tämä sai rauhassa pistää laukauksesta kimmonneen pallon maaliin.
Puolen tunnin pelin jälkeen FBIPavelle tuomittiin kaksi jäähyä minuutin välein. Toisen jäähyn jo umpeuduttua nähtiin illan kummallisin maali: Sillanpää pääsi lyömään takakulmalta poikittaissyötön päätteeksi pallon kohti maalia. Paven maalivahti saa kätensä hieman väliin ja pallo lentää etuyläkulmaan, jossa myös verkko helähtää. Pallo kuitenkin pomppaa nopeasti kentälle ja tuomari luuli pallon osuneen tolppaan. Tilanteesta syntyy vastahyökkäys ja Paven pelaaja pelataan yksin läpi. Maalihan siitä sitten syntyi ja vierasjoukkue pääsi juhlimaan tasoitustaan alivoimalla.
Mylly kuitenkin vastaa takaisin samalla mitalla eli kotijoukkueen pelatessa alivoimalla nopeasta hyökkäyspään kulmalyönnistä Markku Kolehmainen siirtää maalin edestä Myllyn jälleen johtoon.
Enempää maaleja ei erässä nähty, vaikka se oli alkua lukuunottamatta Myllyn selvää hallintaa.

Kolmannessa erässä alkoi sitten jo vierasjoukkueen jalka painamaan ja muutama heidän pelaajistaan tuntui keskittyvän enemmän "pikkusikailuun", kuin pelaamiseen. Vaikka kiinnipitämisiä ja vihellyksen jälkeisiä kuittailuja nähtiinkin, niin se ei Myllyn peliä häirinnyt, vaan palloja alkoi löytyä tasaiseen tahtiin Paven maalista.
Kolmannessa erässä nähtiin kuinka Jari Piispanen ja Miika Sillanpää viimeistelivät hattutemppunsa, kuinka Pekka Pirhonen antoi ottelun neljännen syöttöpisteensä ja monia muita mieltä lämmittäviä tapahtumia.

Ottelun jo tauottua, tarkkasilmäisimmät pystyivät toteamaan, että Mylly oli todellakin ottanut voiton ja samalla katkaissut kolmen ottelun tappioputkensa. Lukemat tulostaululla olivat 11-4.
Seuraava ottelu on 17.12 TuuU:ta vastaan. Silloin nähdään jatkuuko kolmannen erän vire myös jatkossa.







   ©2004 Lihamylly   |   Lihamylly ry, Raatekankaatie 12, 80100 Joensuu   |            lihamylly[a]lihamylly.com          |   Design by
s