PELIRAPORTTI:
Ottelun tilastot
Perjantai, Polvijärvi, 2.divisioonan salibandypeli ja vastakkain KLC-Lihamylly.
Voisiko perjantai-iltaa paremmin viettääkään? Tuskin, sillä paikalle tullut yleisö sai
kokea ottelun, jossa jännitettävää riitti aina ottelun loppusekunneille saakka.
Yleisön harmiksi vierasjoukkue vei kuitenkin ottelun nimiinsä lopulta numeroin 4-5 (1-0)(2-2)(1-3).
Ensimmäinen erä oli kaiken kaikkiaan melko tasaista peliä, mutta joukkueiden otteista paistoi esiin se,
että KLC hallitsi paremmin kotihallinsa alustan ja sai näin ollen pidettyä palloa enemmän hallussaan.
Mylly onnistui kuitenkin erän aikana luomaan tukun vaarallisia paikkoja KLC:n maalille, mutta maalissa
ollut Jani Smolander oli mies paikallaan torjuen Myllyn yritykset varman näköisesti. Kotijoukkueen maalipaikat
olivat astetta Myllyä vaarattomampia, johtuen mm. Myllyn hyvästä peittopelistä ja siitä, että KLC joutui
hakemaan ratkaisuja melko kaukaa. Tästä huolimatta ottelun ensimmäinen maali nähtiin juuri KLC:n toimesta,
kun kulmalyönnin jälkeen ajassa 18.57 Jarkko Kuningas löysi maalin edestä Mikko Hallikaisen, joka pisti
pallon varmasti puolityhjään maaliin ohi torjuntavuorossa olleen Miika Voutilaisen. Enempää ei erässä maaleja
tehty, joten tauolle kotijoukkueen 1-0 johdossa. Myllyn maalissa
Voutilaiselle kertyi erässä 6 torjuntaa, kun taas KLC maalissa Smolander venyi pallon eteen 7 kertaa.
Toinen erä oli ensimmäisen tapaan pelillisesti melko tasaista vääntöä, mutta vaikka Mylly ei kenttätapahtumissa
jäänytkään KLC:stä jälkeen, niin hyökkäyspäässä ei tarvittaa tilaa hirveämmin löytynyt. Tästä kertoo hyvin se,
että erän aikana Lihamylly sai pallon vedettyä vain viisi kertaa KLC:n maalille saakka, joskin kaksi noista vedoista
merkittiin maaliksi. Vaikka kotijoukkue ei esittänytkään juurikaan sen erikoisempaa peliä, niin heidän suoraviivainen
pelitapansa sai aikaan kymmenen vetoa maalille asti, joista palkintona kaksi lisämaalia.
Jo erän alussa kotiyleisö sai syytä juhlia, kun KLC:n Juho Mutanen yllätti itsensä sekä yleisön, kun hänen pienestä
kulmasta lähtenyt vetonsa kimposi Voutilaisen kypärästä maalin vasempaan yläkulmaan. Tästä sisuuntuneen Lihamyllyn
kapteeni Juho Moilanen päätti näyttää esimerkkiä ja pisti vajaa 40 sekuntia edellisestä pallon puolustajan tontiltaan
tarkasti maalin vasempaan alakulmaan. Syötön maalin tarjosi kauden avauspelinsä pelannut Timo-Tuomas Koivisto. KLC ei
maalista hätkähtänyt, sillä ajassa 24.35 kotijoukkue siirtyi jälleen kahden maalin johtoon, kun Toni Vainikainen irtosi
vasemmalta laidalta "kantille" ja vetäisi pallon oikean tolpan kautta maaliin ohi hölmistyneen maalivahdin.
Kun joukkueella ei peli suju toivotulla tavalla, niin silloin jonkun pitää omalla esimerkillään sytyttää muut taistelemaan
voitosta
ja niin nytkin tapahtui, kun Moilasen Juho päätti vetäistä pallon yli puolesta kentästä kovalla yläkierteisellä vedollaan
erittäin tarkasti suoraan maalin oikeaan yläkulmaan. Pienen epätietoisuuden jälkeen myllyläiset pääsivät juhlimaan maalia,
kun ainakaan kentällä olijat eivät edes ehtineet tajuta minne pallo oli lennähtänyt. Ajassa 28.47 tapahtuneeseen maaliin
pakki-pakki syötön antoi Iikka Voutilainen. Tärkeä maali, tärkeään aikaan, voisi joku jopa sanoa (ja olihan se myös todella
komia maali). Enempää maaleja ei nähty, joten kolmanteen erään joukkueet siirtyivät siis kotijoukkueen 3-2 johdossa.
Kolmannen erän kuvio oli selvä. Myllyn piti nostaa karvaustaan ja hakea tosissaan maaleja. Liekkö taktiikan muutos auttanut,
sillä Mylly sai erään hyvän alun, kun KLC:n pelaaja otti ns. "tyhmän jäähyn", yrittäessään pelata palloa korkealla mailalla.
Myllyn ylivoima pyöri hyvin, mutta vetojen puuttuessa ei maalejakaan pystynyt syntymään. Kun rangaistusta oli kulunut yli
minuutti, niin
KLC:n pelaajalla tuli omassa päässään pallon menetys ja pallo pyöräytettiin nopeasti oikealle laidalle, josta Iikka
Voutilainen iski tyylikkäästi pallon aivan oikeaan yläkulmaan. Tämän jälkeen uutta energiaa saanut Mylly yritti jatkaa
painostustaan johtomaalia hakien. Se tuottikin tulosta, kun neljä minuuttia edellisestä ajassa 45.55 yksin maalin eteen
jäänyt Jari Piispanen jatkoi pallon ilmasta maalin Voutilaisen avausheitosta.
"Tämä me viedään", ajatteli varmasti moni myllyläinen tässä vaiheessa, kun vierasjoukkue oli noussut ensimmäistä kertaa
ottelussa johtoon. Valitettavasti salibandyssä maalin jälkeiset vaihdot ovat melko tärkeitä. Tästä malliesimerkkinä
voidaan pitää sitä, että vain 30 sekuntia edellisestä maalista KLC:n Mikko Hallikainen pelattiin vapaaksi vasempaan
laitaan ja hänen terävä vetonsa upposi maalin oikeaan alakulmaan. Kotiyleisö taisi maalista tykätä sillä muistikuvien
mukaan melu oli yllättävän voimakas ottaen huomioon, että halli ei ollut läheskään täynnä.
Ottelu jatkui maalin jälkeen normaalisti ja palloa vietiin päästä päähän. Ajassa 48.27 tapahtui kuitenkin ottelun kulun
kannalta
tietynlainen käännekohta. Silloin Iivari Lestelä joutui siivoamaan maalia kohti pompanneen pallon korkealla mailallla
pois, jolloin tilanteesta vihellettiin kahden minuutin jäähy ja rangaistuslaukaus. Kahden maalin mies Hallikainen tuli
vetovuoroon ja onnistuikin puoliksi harhauttamaan Voutilaisen, mutta veto osua kypärään ja meni parisen kymmentä
senttiä ohi maalin. Seuranneesta ylivoimasta ei maaleja myllyläisten hyvän puolustuksen takia syntynyt, joten tilanne
pysyi tasatilanteessa 4-4. Kumpikin joukkue halusi kovasti johtomaalia, mutta ajassa 50.28 KLC:lle tuomittu kahden
minuutin jäähy koitui lopulta kotijoukkueen kohtaloksi. Mylly ei rangaistuksen aikana maalia onnistunut saamaan,
mutta samalla hetkellä, kun KLC tuli tasalukuiseksi, niin Jari Piispanen tarjoili syöttömyllyn päätteeksi Juho
Moilaselle vetopaikan ja Juhohan kiitti ja iski pallon sydämensä kyllyydestä maalin vasempaan kulmaan ohi väärin
aavistaneen Smolandern. Moilanen siis kruunasi hienon iltansa hattutempulla ja Mylly oli jälleen voiton syrjässä kiinni.
Viimeiset kahdeksan minuuttia ovatkin nopeasti kerrottu. Mylly taisteli ja KLC yritti tehdä tasoitusmaalia, siinä
onnistumatta. Ja vaikka viimeisillä sekunneilla pallo pomppi ikävästi Myllyn maalilla, niin vierasjoukkueen erittäin
makeaa 4-5 voittoa se ei estänyt.Ottelun torjunnat kertovat Myllyn paremman viimeistelyn nimeen, kun KLC:n maalissa
torjuntoja kertoi 15/20 ja Myllyn maalissa 25/29.
Lihamylly jatkaa siis kauden kolmanteen peliinsä kahden
voiton siivittämänä, mutta vastaan saapuu Interin matolle kauden vahvasti aloittanut FBIPave.
Lihamyllyn kentälliset ( maalit & syötöt ):
Piispanen Jari (1+1) - Kolehmainen Markku (0+0) - Kukkonen Juuso (0+0)
Voutilainen Iikka (1+1) - Moilanen Juho (3+1)
Nylander Janne (0+0) - Kuokkanen Jani (0+0) - Heiskanen Jarmo (0+0)
Kinnunen Sami (0+0) - Lestelä Iivari (0+0)
Havukainen Ilari (0+0) - Kuisma Sammeli (0+0) - Koivisto Timo-Tuomas (0+1)
Maalivahdit: Voutilainen Miika (0+1, 25/29) - Rouhiainen Pasi
Poissa: Hurme Tony, Kykkänen Petro, Saastamoinen Mika