Seuraavat kotipelit:

Kenties tulossa
...
Kenties ei
. . .

Jauheliha voittoihin Kylmäojalla

Jauheliha otti komeat voitot 5.1.2008 pelatussa III-divisioonan turnauksessa. Seuraavassa valmentaja Jarkko Papusen ajatelmia otteluista.

Ensimmäinen peli oli siis Coach Team vastaan ja päättyi meidän voittoon lopulta 6-2. Yhteenvetoa ottelusta:
* Ennen turnausta ehkä suurin kysymysmerkki oli se, että miten kovan omatoimisen jakson (3 viikkoa) jälkeen meidän peli lähtee kulkemaan ja painaako jaloissa joulun rankat juoksutreenit
* Kasaan saatiin lopulta reilut kaksi kenttää ukkoja + MV, joten lähtökohdat olivat hyvät materiaalin puolesta
* Itse ottelu ei ollut niin helppo kuin lukemista voisi päätellä. CT loi monia vaarallisia paikkoja, mutta Aki Keronen torjui kerta toisensa jälkeen CT:n yritykset.
* Kahden erän aikana ns. ykköskentän johdolla päästiin aikas helposti 4-0 johtoon ja vaikka CT kavensi kolmannessa erässä 4-2, niin suurempaa hätää ei ollut.

Toinen peli oli sitten iltaottelu XXL-Kriisiä vastaan. Lopputulos oli 11-2.
* Tämä ottelu oli sitten hiukan helpompi, vaikka kahden erän jälkeen johdettiin vain 4-1. Kuitenkin pelin hallinta oli meillä, ainoa mikä jäi puuttumaan oli laadukkaat laukaukset maalia päin.
* Kolmas erä oli sitten ilotulitusta, kun XXL hukkasi kokonaan pelihuumorinsa ja varsinkin ketju Lindroos-Heikkinen-Toljander Kinnunen-Matero kuritti vastustajaa. Kaiken kaikkiaan ketju tekaisi 8 maalia kriisiä vastaan.
* Positiivista oli se ,että  kaikki pelaajat saivat onnistumisia. Hienoa oli myös Mika "sälä" Monosen ja Jussi "jalkakikka" Ahvalon esitykset turneella.

* Joukkueen suoritustaso oli hyvää molemmissa peleissä ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Tammikuun lopulla pelataan Kuopiossa, jossa kohdataan sarjakärki E-KI, joka voitettiin 4-3 kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Taitaa olla muuten E-KI:n ainoa tappio sarjassa. Toinen ottelu on Veikkoja vastaan, joten haastetta riittää tulevissa peleissä.


Takaisin uutisiin



Yhteistyössä mukana:






   ©2004 Lihamylly   |   Lihamylly ry, Raatekankaatie 12, 80100 Joensuu   | puh.0400 535 774   |   jouni.laakkonen[a]lihamylly.com      |   Design by